Esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen kustannustiedot on julkaistu
Opetuksen ja koulutuksen taloustiedot on lisätty Kouluikkunan tietokantaan ja tiedoista laskettavat vertailuluvut julkaistu Kouluikkunan excel ja power bi -raporteilla. Tiedot perustuvat kuntien ja kuntayhtymien valtiokonttorille toimittamiin tietoihin (automaattinen talousraportointi; Tietoja esiopetuksen, perusopetuksen, perusopetuslain mukaisen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja lukiokoulutuksen taloudesta = TOTT raportointikokonaisuus).
Kouluikkunan raportteja on päivitetty tiedonkeruussa kerätyin tiedoin sekä saatavilla olevilla aineistoilla. Päivityksiä on tehty viikoilla 24 ja 26. Viimeisimmässä päivityksessä on mukana 29.6. mennessä tallennetut tiedot. Tietoihin voi tehdä edelleen korjauksia ja täydennyksiä myös heinä-elokuun aikana ja raportteja päivitetään 1-2 viikon välein elokuussa.
Valmiina hankittavien ja avoimista lähteistä koostettavien aineistojen päivitykset jatkuvat myös syksyllä, kun ko. lähdeaineistot valmistuvat.
Toimintavuoden 2021 tiedot tiedonkeruu
Kouluikkunan tiedonkeruu on avoinna ja oman kunnan tiedot voi tallentaa tietokantasivuston (app.kouluikkuna.fi) sähköiselle lomakkeelle. Tietojen määritelmissä ei ole muutoksia, mutta kysyttäviä tietoja on vähennetty. Tiedot pyydetään tallentamaan 31.5.2022 mennessä. Ensimmäiset raportit tuotetaan kesäkuun alussa toukokuun loppuun mennessä tallennetuin tiedoin. Kesäkuun täydennys- ja korjausvaiheessa tallennetut tiedot päivitetään tarpeen mukaan raporteille myöhemmin.
Kustannustiedot 2021
Kouluikkunan aineistopäivityksiä
Raporteilta on nyt haettavissa kuntaloustilastoon perustuvat 2020 kustannustiedot esi-, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen osalta. Lukiokoulutuksen tiedot on päivitetty syksyllä 2021, esi- ja perusopetuksen tiedot kuluvan vuoden alussa.
Raporttien tietoja on päivitetty myös muilta osin. Esimerkiksi väestöennusteiden visualisoinnit perustuvat uusimpaan 2021 väestöennusteeseen.
Kouluikkuna-tiedonkeruu:
Tiedonkeruu on yhä käynnissä ja tiedot ovat täydentyneet kesän ja syksyn aikana. Lopulliset tietojen korjaukset ja täydennykset pyydetään tallentamaan Kouluikkunaan syyskuun (1.10.2021) loppuun mennessä.
Tietojen raportointi: