Skip to main content

Aikataulu ja tietojen tallennus

Raportit ja aineistot

Kouluikkunassa on jo saatavilla alustavista tilivuoden 2015 tiedoista koottuja tunnuslukujaraportteja, eli ns. koosteraportteja. Tiedoissa on mukana 17.6.2016 mennessä tallennetut tiedot. Seuraavat raportit päivitetään elokuussa. Tietojen valmisteluun ja korjauksiin liittyvä työ jatkuu ja tietojen tallentaminen on mahdollista kesän aikana sekä elokuussa. Kouluikkunaan hankittavat ulkopuoliset aineistot lisätään sitä mukaan kuin eri tilastot valmistuvat syksyn aikana.

Tietokantasivuston kehitystyö ja ylläpito

Syyskaudella aloitetaan esiopetuksen toiminnallisten tunnuslukujen valmistelu ja määrittely ensi vuotta varten. Lisäksi Kouluikkunan asiantuntija- ja ohjausryhmän laatimana tavoitteena on mm. laatia tarkempi lisäselvitys  oppilasruokailun kustannuseristä niiden kuntien osalta, jotka ovat halukkaita osallistumaan ko. selvitykseen. Myös Kouluikkunan raporttien vertailtavuutta ja tietojen visualisointia lisätään ja parannetaan.

Huom. Kouluikkunan ylläpito ei välttämättä ole saavutettavissa heinäkuun aikana kesälomien vuoksi. Sivustot ja niiden toiminnot ovat kuitenkin käytettävissä normaalisti myös koko kesän ajan.

Hyvää ja aurinkoista kesää!